Lisätty: 11.10.2008

Piteå indoorcross 19.4.
"Rata oli tehty jäähalliin kaukalon sisään, joten rata oli todella lyhyt. Lähdöt ratkaisivat koko kisan. Harjoitukset olivat kolme kierrosta. Rata oli hyvä niinkin pieneksi radaksi.
Karsinnoissa ajoi neljä kuskia kerrallaan. Ensimmäisessä karsinnassa kelkka pomppasi hyvin viivalta ja oli eka mutkassa kärjessä. Sisempää lähtenyt kuski tuli kylkeen ja mulla kaatui kelkka kyljelleen. Kaksi muuta kuskia kolaroi kelkkani kanssa, joten läjä oli valmis. Päästiin jatkamaan ajoa ja ehdin vielä yhden siinä ohittaa, joten oli erässä toinen.
Toisessa karsintaerässä lähdin taas ulkoreunasta ja eipä siinä muuta voinut kuin pöristellä maaliin. Sisäkurvin puoleinen reuna oli paras paikka lähteä, mutta en päässyt koskaan sinne. olin erän kakkonen.
Kolmas karsintaerä ja lähtöpaikkana jälleen ulkoreuna. Lähtö onnistui hyvin, mutta radan sisälaidasta pääsi kaverit eteen. Ajoin eka mutkan sisäreunaa ja pääsin ohi, mutta toisessa mutkassa kaveri pääsi kuittaamaan ja tipuin kakkoseksi. Olin erän kakkonen, mutta sijoitukset eivät riittäneet semifinaaliin. Kahdeksan pääsi jatkoon ja olin yhdeksäs. Kyllä harmitti.
Oli silti hieno kokemus ajaa kisaa sisähallissa."

<< Uudemmat 1 2 3 4 5 6 7 Vanhemmat >>
Content Management Powered by CuteNews