
Flunssa pääsi iskemään juuri ennen EM-kilpailuja.
"Ei tunnu happi kulkevan ja olo on melko voimaton, joten päätin jäädä kotiin, kuin että lähtisin riskeeraamaan terveyden kanssa. Viikonloppuna olisi ollut 6 x 15min erää, joten kyllä kuskin pitää kunnossa olla, että jaksaa ajaa."

Jurvelin Racing on saanut uudet kisakelkat talliinsa ja kelkkojen testaus on alkanut, vaikkakin lunta Rovaniemen leveysasteella on vain vähän.
Jannen kauden ensimmäiset kisat ajetaan Östersundissa 9-10.1.2010 perinteisessä Arctic Cat Cupissa. Janne osallistuu avoimeen luokkaan.
Jurvelin Racing toivottaa yhteistyökumppaneilleen
Rauhallista Joulun aikaa ja Vauhdikasta Uutta Vuotta 2010!!!

Janne voitti lauantaina ajetut kolme erää!
Startitkin olivat nyt menneet nappiin, kahdessa ensimmäisessä erässä Janne oli ottanut heti kärkipaikan ja kolmannessa erässä ekan kierroksen jälkeen noussut piikkipaikalle. Fiilikset oli miehellä hyvät, päivä on ollut täysin onnistunut! Janne lähti Euroopan mestaruuden ratkaisevaan kisaviikonloppuun 24 pisteen etumatkan turvin. Epävirallisten pisteiden laskun jälkeen Janne on varmistanut Euroopan mestaruuden ennen huomista päätöskisaa!! Janne nähdään toki sunnuntaina Altan kisassa.
Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=398729
Sunnuntaina Jannelle taas täyspotti!
Janne voitti kaikki kolme erää. Pikaiset kuulumiset olivat, että startit onnistuivat ja ajo kulki muutenkin tosi hyvin! Suomelle tuli kolmoisvoitto, sillä Ville Ylianttila ajoi hienosti EM-hopeaa ja Jussi Honka EM-pronssia!
Onnittelut!
<< Uudemmat 1 2 3 4 5 Vanhemmat >>






